Oral Hammaslääkärit laajenee Tampereella ja Jyväskylässä

07.06.2010 09:00:00 CET

Oral Hammaslääkärit laajenee Tampereella ja Jyväskylässä

 

Oral Hammaslääkärit Oyj Pörssitiedote 7.6.2010 klo 10.00

Oral Hammaslääkärit laajenee Tampereella ja Jyväskylässä  

Oral Hammaslääkärit Oyj laajentaa Tampereen ja Jyväskylän hammaslääkäriasemiaan lisäämällä hoitoyksiköiden määrää merkittävästi.

 

Oral Hammaslääkärit laajentaa Jyväskylän hammaslääkäriasemaansa kasvattamalla aseman hoitoyksiköiden määrän kolmesta kahdeksaan ja rekrytoimalla asemalle lisää hammaslääkäreitä. Samalla Oral muuttaa uusiin tiloihin Jyväskylän keskustaan kävelykadun varrelle.

 

Tampereella Oral rakentaa kesän aikana kolme uutta hoitoyksikköä, jonka jälkeen asemalla on yhdeksän hoitoyksikköä. Myös Tampereella lisätään hammaslääkärien määrää.

 

Jyväskylän ja Tampereen toimitilainvestoinnit ovat yhteensä noin 850 000 euroa. Vuositasolla investoinnit kasvattavat asemien liikevaihtoa yhteensä yli kahdella miljoonalla eurolla. Tampereen laajennus on tarkoitus saada käyttöön 1.8.2010 ja Jyväskylän 1.10.2010.

 

"Oralin palveluiden kysyntä on kasvanut vahvasti sekä Jyväskylässä että Tampereella. Tavoitteemme on olla markkinajohtaja molemmissa kaupungeissa. Strategiamme mukaisesti kasvatamme asemistamme monipuolisia ja kooltaan riittävän suuria osaamiskeskuksia, joista saa myös monipuoliset erikoishammaslääkäripalvelut. Uskomme sekä perushammashoidon että vaativien erikoishoitojen kysynnän kasvavan edelleen", sanoo Oral Hammaslääkärit Oyj:n toimitusjohtaja Marina Vahtola.

 

Jyväskylästä ja Tampereelta saa tällä hetkellä perushammashoidon lisäksi muun muassa suu- ja leukakirurgian sekä protetiikan ja iensairauksien erikoishammaslääkärien palvelut. Laajennuksen yhteydessä lisätään myös erikoishammaslääkärien määrää.

 

Oral Hammaslääkärit hakee kasvua erityisesti suurista kaupungeista, ja tärkeää on asemien keskeinen sijainti. Nykyisten asemiensa laajennusten lisäksi Oral on kasvattanut viime aikoina tarjontaansa hankkimalla 17.5.2010 yrityskaupalla Vantaan Tikkurilasta Kielotien Hammaslääkäriaseman.

 

 

Lisätietoja:

Marina Vahtola, toimitusjohtaja, puh. 0400 196352

Talousjohtaja Lauri Larjavaara, puh. 040 5846706
(sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@oral.fi)

 

 

Oral Hammaslääkärit Oyj (www.oral.fi) on Suomen johtavia hammasterveyspalveluyhtiötä, jonka työyhteisöön kuuluu yli 500 alan ammattilaista. Oral Hammaslääkärit tarjoaa hammasterveyspalveluita yli 20 hammaslääkäriasemalla Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Lahdessa, Mikkelissä, Vihdin Nummelassa, Porissa, Seinäjoella, Tampereella, Torniossa, Turussa, Vaasassa ja Vantaalla.

 

Jakelu: Nasdaq OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.oral.fi

Vapaita aikoja ei löytynyt
Info