Oral Hammaslääkärit Oyj:n osakkeista tehdyn julkisen ostotarjouksen alustava tulos

16.06.2014 17:13:26 CET

Oral Hammaslääkärit Oyj:n osakkeista tehdyn julkisen ostotarjouksen alustava tulos

ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N PÖRSSITIEDOTE 16.6.2014 kello 18.13


ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N OSAKKEISTA TEHDYN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN ALUSTAVA TULOS

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvas­taista.

Renideo Holding Oy ("Tarjouksentekijä") on tänään julkistanut tiedotteen, jonka mukaan Tarjouksentekijän Oral Hammaslääkärit Oyj:n ("Yhtiö") osakkeista tekemän ostotarjouksen alustavan tuloksen mukaan ostotarjouksen ovat sen ehtojen mukaisesti hyväksyneet osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 94,97 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Ostotarjouksen toteuttamisen seurauksena Tarjouksentekijän omistus Yhtiöstä nousee noin 94,97 prosenttiin Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

Tarjouksentekijä julkistaman tiedotteen mukaan ostotarjouksen lopullinen tulos julkistetaan arviolta 17.6.2014.

Ostotarjous toteutetaan kaikkien ostotarjouksen pätevästi hyväksyneiden Yhtiön osakkeenomistajien osalta arviolta 18.6.2014 ("Toteuttamispäivä") ja tarjoushinta maksetaan arviolta 24.6.2014 ("Selvityspäivä"). Osakkeiden omistusoikeus siirtyy Tarjouksentekijälle Selvityspäivänä tarjoushinnan maksua vastaan.

Osakeyhtiölain (624/2006) 18 luvun mukaan osakkeenomistajalla, joka omistaa enemmän kuin 90 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, on oikeus ja velvollisuus lunastaa loput yhtiön liikkeeseen laskemat osakkeet. Tarjouksentekijän tänään julkistaman tiedotteen mukaan Tarjouksentekijä tulee Selvityspäivän jälkeen viipymättä aloittamaan edellä mainitun osakeyhtiölain mukaisen vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn saadakseen omistukseensa kaikki Yhtiön osakkeet. Tarjouksentekijä voi myös ostaa Yhtiön osakkeita markkinoilta tarjoushintaan EUR 6,70 tai tätä edullisempaan hintaan.

Tarjouksentekijän tiedote on kokonaisuudessaan tämän pörssitiedotteen liitteenä 1.

ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ

HALLITUS

Lisätietoja:

Ben Wrede, hallituksen puheenjohtaja, puh. (09) 6122 340
Martin Forss, toimitusjohtaja, puh. 040 779 6266

Suomalainen Oral Hammaslääkärit Oyj (www.oral.fi) on Suomen tunnetuin (Innolink Research 2014) hammasterveyspalveluyhtiö, jonka työyhteisöön kuuluu yli 800 alan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 57,9 miljoonaa euroa. Oral tarjoaa ham­masterveyspalveluita 30 hammaslääkäriasemalla eri puolella Suomea. Konserniin kuuluu myös oma hammaslaboratorio.

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.oral.fi

LIITE 1

Renideo Holding Oy/Tiedote 16.6.2014 klo 15:30

RENIDEO HOLDING OY:N ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N OSAKKEISTA TEKEMÄN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN ALUSTAVA TULOS

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Renideo Holding Oy:n ("Tarjouksentekijä") Oral Hammaslääkärit Oyj:n ("Oral" tai "Yhtiö") osakkeista tekemän, 25.4.2014 alkaneen julkisen ostotarjouksen jatkettu tarjousaika ("Ostotarjous") päättyi 13.6.2014 klo 16.00 (Suomen aikaa). Tarjouksentekijä jatkoi tarjousaikaa Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti 16.5.2014 kahdella viikolla 30.5.2014 saakka ja 30.5.2014 kahdella viikolla 13.6.2014 saakka.

Alustavan tuloksen mukaan Ostotarjouksen ovat sen ehtojen mukaisesti hyväksyneet osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 94,97 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Ostotarjouksen toteuttamisen seurauksena Tarjouksentekijän omistus Yhtiöstä nousee noin 94,97 prosenttiin Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

Lopullinen tulos julkistetaan arviolta 17.6.2014.

Tarjouksentekijä tiedotti aiemmin 11.6.2014 toteuttavansa Ostotarjouksen toteuttamisedellytysten täyttymisen johdosta ja julisti samalla Ostotarjouksen ehdottomaksi. Tarjouksentekijän aiemmin 11.6.2014 tekemän ns. liputusilmoituksen mukaisesti sen omistus Oralin osakkeista ylitti 9/10 rajan Oralin kokonaisosakemäärästä sekä kokonaisäänimäärästä.

Ostotarjous toteutetaan kaikkien Ostotarjouksen pätevästi hyväksyneiden Yhtiön osakkeenomistajien osalta arviolta 18.6.2014 (Toteuttamispäivä) ja tarjoushinta maksetaan arviolta 24.6.2014 (Selvityspäivä). Osakkeiden omistusoikeus siirtyy Tarjouksentekijälle Selvityspäivänä tarjoushinnan maksua vastaan.

Osakeyhtiölain (624/2006) 18 luvun mukaan osakkeenomistajalla, joka omistaa enemmän kuin 90 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, on oikeus ja velvollisuus lunastaa loput yhtiön liikkeeseen laskemat osakkeet. Tarjouksentekijä tulee Selvityspäivän jälkeen viipymättä aloittamaan edellä mainitun Osakeyhtiölain mukaisen vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn saadakseen omistukseensa kaikki Yhtiön Osakkeet.

Tarjouksentekijä voi myös ostaa Yhtiön osakkeita markkinoilta tarjoushintaan EUR 6,70 tai tätä edullisempaan hintaan.

Renideo Group Oy                                          Renideo Holding Oy

HALLITUS                                                             HALLITUS

Lisätietoja:

Markus Sjöholm
Senior Partner, CapMan Buyout
Hallituksen puheenjohtaja, Renideo Group Oy
040 508 0121

Ben Wrede
Hallituksen puheenjohtaja, Oral Hammaslääkärit Oyj
040 510 5940

Martin Forss
Toimitusjohtaja, Oral Hammaslääkärit Oyj
040 779 6266

JAKELU

Helsingin pörssi
Oral Hammaslääkärit Oyj

CapMan Buyout (www.capman.fi)

CapMan Buyout on pohjoismaiden suurin keskisuuriin yrityksiin erikoistunut pääomasijoitustiimi, johon kuuluu 20 sijoitusammattilaista Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa ja jolla on 24 vuoden kokemus pääomasijoitusalalta. Tiimi on tehnyt yhteensä 78 sijoitusta ja irtautunut 58 yrityksestä vuodesta 1989 lähtien ja sen kymmenes rahasto, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa sijoitusvaiheessa.

CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, joka on yksi Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia pääomasijoittajia, ja jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,1 miljardin euron pääomat. CapManilla on viisi keskeistä sijoitusaluetta eli Buyout, Russia, Credit, Public Market ja CapMan Real Estate, joista jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastot. CapManin palveluksessa on noin 100 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa.

Oral Hammaslääkärit Oyj (oral.fi)

Suomalainen Oral Hammaslääkärit Oyj on Suomen tunnetuin (Innolink Research 2014) hammasterveyspalveluyhtiö, jonka työyhteisöön kuuluu yli 800 alan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 57,9 miljoonaa euroa. Oral tarjoaa hammasterveyspalveluita 30 hammaslääkäriasemalla eri puolella Suomea. Konserniin kuuluu myös oma hammaslaboratorio.

Rajoitukset

Ostotarjousta ei tehdä eikä Osakkeita osteta henkilöiltä tai henkilöiden puolesta suoraan tai välillisesti missään maassa tai lainkäyttöalueella, jossa sen tekeminen tai hyväksyminen on arvopaperimarkkinalakien tai muun lainsäädännön tai määräysten nojalla kiellettyä tai jossa sen tekeminen tai hyväksyminen vaatisi sellaiselle sääntelyviranomaiselle rekisteröintiä tai sellaisen viranomaisen hyväksyntää. Tarjouksentekijän tarjousasiakirjaa tai siihen liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen tai välittämään mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta, jossa arvopaperimarkkinalaki tai muu lainsäädäntö tai sovellettavat määräykset sen kieltävät millään tavalla mukaan lukien, rajoituksetta, postitse, faksilähetyksellä, sähköpostitse, puhelimitse tai Internetin välityksellä.  Ostotarjousta ei nimenomaisesti tehdä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa.

Vapaita aikoja ei löytynyt
Info