Lasten hampaiden hoitamisessa avainsanoja ovat toistuvat rutiinit, järkevät arjen valinnat ja esimerkin näyttäminen.

– Kun vanhemmat hoitavat jo odotusaikana omat hampaansa kuntoon, he tarjoavat pienokaiselle parhaat mahdolliset lähtökohdat. Vanhempien suun kunto vaikuttaa suoraan myös lapsen suun kuntoon, muistuttaa lasten hammashoidon erikoishammaslääkäri Heikki Alapulli.

Hampaiden pesemisessä kannattaa ottaa käyttöön säännölliset rutiinit alusta asti. Kun lapsen hampaat pestään sekä aamulla että illalla, lapsi tottuu siihen niin hyvin, että alkaa odottaa sitä. Kolmivuotias lapsi voi jo itse alkaa harjoitella hampaiden pesemistä, mutta vastuu siitä, että hampaat myös puhdistuvat, pysyy vanhemmilla.

– Nykysuositusten mukaan pienten lasten hampaiden pesemiseen voidaan käyttää matalafluorista hammastahnaa kerran päivässä, mutta silti pitää muistaa pestä hampaat toisenkin kerran päivässä. Kolmivuotiailla lapsilla hammastahnaa voi käyttää päivän molemmilla pesukerroilla.

Tärkeitä arjen valintoja

Säännölliset ruokailutottumukset pitävät hampaat hyvässä kunnossa, sillä jatkuva mässyttäminen altistaa hampaat reikiintymiselle. Sokeriset mehut, karkit ja leivonnaiset kannattaa pitää karkkipäivien herkkuna. Myös ruokailutahtiin on syytä kiinnittää huomiota.

– Näen työssäni pieniä lapsia, joiden uniongelmia on yritetty hoitaa koko yön jatkuvana pullomehun tai maidon saamisella. Se ei ole hyvä vaihtoehto, sillä se johtaa helposti hammasongelmiin.

Hyväkuntoisetkin hampaat kannattaa käydä säännöllisesti tarkistuttamassa alan ammattilaisella, jotta pystytään ennaltaehkäisemään mahdollisia ongelmia.

– Kun hammaslääkärin vastaanotolla on käyty pienestä asti, lapsi ei myöskään ala niin helposti pelätä tilannetta. Tervesuinen lapsi tapaa nykyisessä julkisen terveydenhuollon systeemissä harvoin hammaslääkäriä, vaan hänen suunsa tutkii hammashoitaja tai suuhygienisti. Hammaslääkärille mennään vain tarvittaessa. Lasten hammaslääkärinä pitäisin nykyistä tiheämpiä hammaslääkärikäyntejä hyödyllisinä.

Faktaa: Reikiintyminen ei ole suun ainoa ongelma

  • Lapsen suun tutkiminen ei ole vain hampaiden tutkimista, vaan siihen liittyy myös purennan, hampaiden kiinnityskudosten ja limakalvojen tutkiminen. Suu on kokonaisuus ja hampaat vain osa sitä.
  • Hampaissa voi olla perittyjä tai ympäristön aiheuttamia kehityshäiriöitä. Häiriöt voivat olla myös osa laajempaa oireyhtymää, jolloin hammaslääkäri voi olla avainasemassa harvinaisen sairauden diagnostiikassa.
  • Erilaiset purennan kehityksen ongelmat ovat lapsilla melko yleisiä ja vaativat usein oikomishoitoa ja erikoishammaslääkärillä käymistä.
  • Myös ientulehdus ja hammaskivi ovat lapsilla yleisiä ongelmia.
  • Hampaiden ja leukojen traumat ovat kärkiviisikossa lasten tapaturmissa. Käytännössä lapset saattavat kolhia hampaitaan niin, että ne esimerkiksi murtuvat.
  • Suuri osa suusta on limakalvoa. Limakalvoilla voi olla muutoksia, jotka ovat osa muualla kehossa esiintyvää sairautta (esimerkiksi tulehduksellinen suolisosairaus) tai vain suuonteloissa esiintyviä, kuten tavalliset suun uusiutuvat haavaumat eli aftat.