Iiro Koski

Erikoishammaslääkäri, oikomishoito

Iiro Koski

Erikoishammaslääkäri, oikomishoito

Iiron erityisosaamista ovat lasten ja nuorten oikomishoidot sekä vaativien purentavirheiden oikomishoidot.

Olen kouluttautunut oikomishoidon erikoishammaslääkäriksi ja erikoistunut erityisesti lasten ja nuorten oikomishoitoon. Lisäksi minulla on laaja-alaista kokemusta erikoissairaanhoidon puolelta aikuisten vaativien purentavirheiden korjauksesta mutta myös kevyemmistä esteettisistä hoidoista.

Kliinisen työn ohella osallistun säännöllisesti kansainvälisiin koulutuksiin ja toimin tutkijana Helsingin Yliopistossa liittyen kasvojen 3D-kuvantamiseen. Lisäksi toimin luottamustehtävissä Ortodontian jaoston hallituksessa ja luennoin suomalaisille hammaslääkäreille aktiivisesti.

Työskentelen rauhallisesti ja huolellisesti, ja olen saanut paljon kiitosta asiakkailta siitä, että kuuntelen heidän toiveitaan ja selitän hoidon vaihtoehdot selkeästi. Minulle tärkeintä on, että asiakas tuntee olonsa turvalliseksi ja ymmärretyksi vastaanotollani.

Oikomishoito on aina yksilöllinen prosessi, ja sen onnistumisen kannalta on tärkeää, että hoito suunnitellaan huolellisesti ja perustuu tutkittuun tietoon. Erikoishammaslääkärillä on jatkokoulutuksen myötä syvällisempi ymmärrys purennan toiminnasta, kasvojen kasvusta sekä hampaiston estetiikasta.

Tarjoan sekä perinteisiä hammasrautoja että huomaamattomia oikomiskalvoja (Invisalign, Angel Aligner). Yhdessä valitsemme ratkaisun, joka sopii parhaiten juuri sinulle tai lapsellesi. Hoito perustuu aina tutkittuun tietoon ja moderniin teknologiaan – asiakkaan toiveet huomioon ottaen.

Tervetuloa vastaanotolleni! Suunnitellaan yhdessä hymy, joka tuntuu oikealta ja toimii kuten pitääkin.

Lisätietoja ja yhteystiedot

 www.iirokoski.fi

Instagram: @iirokoski_orthodontics

Hinnasto

Konsultaatiokäynti: 89,90 € (Kela-korvauksen jälkeen) + klinikkamaksu

Esteettinen oikomishoito (sis. retention):

Tyypillisesti 4000–5500 €

Laajempi oikomishoito (purennan ja esteettisyyden hoito):

Tyypillisesti 6000–8000 €

→ Tarkempi kustannusarvio annetaan konsultaatiokäynnillä

Uniapneakisko: 1350 € (sisältää kontrollin)

Purentakisko: 750 € (sisältää kontrollin)

Huom!

Jos sinulla on muualla aloitettu oikomishoito kesken tai muualla tehty retentiolanka, joka vaatii korjausta tai uusimista, varaathan näissä tapauksissa ajan toiselta asiantuntijalta.

Perehtyneisyys

  • Purentaongelmat
  • Esteettinen hammashoito
  • Oikomishoidot

Palvelen mielelläni

  • Lapset ja nuoret

Kielitaito

  • englanti
  • suomi

Etkö löytänyt etsimääsi palvelua? Soita asiakaspalveluumme 010 400 3400

Toimipisteet asiantuntijalle Iiro Koski

Helsinki, Kamppi
Urho Kekkosen katu 3 B, 6. krs (käynti kadulta Tavastiaa vastapäätä), 00100 Helsinki
Varaa

Helsinki, Kauppakeskus Kaari
Kantelettarentie 1, 00420 Helsinki
Varaa