Hampaan poisto

Hampaan tai hampaan juuren poisto.

Hampaan poisto

Hampaan tai hampaan juuren poisto.

Yleisimmät syyt hampaan poistolle ovat pahasti reikiintynyt hammas tai viisaudenhammas, joka ei mahdu hammaskaarelle, puhkeaa vaillinaisesti tai väärään asentoon. Hampaan poistoon päädytään yleensä vasta, kun muita hoitovaihtoehtoja ei ole käytettävissä.

Syynä poistolle voi olla myös pitkälle edennyt hampaan kiinnityskudostuho eli parodontiitti  tai hampaan juuren päässä voi olla akuutti märkäpaise. Myös oikomishoidon ja proteettisen hoidon yhteydessä voidaan poistaa hampaita. Poistoja tehdään lisäksi usein ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä ennen suurta leikkausta tai syöpähoidon aloittamista. Tällöin suussa olevat huonokuntoiset hampaat voivat olla infektioriski ja haitta yleisterveydelle.

Palvelun eteneminen

Hammaslääkäri poistaa oireilevan tai muuten ongelmaisen hampaan tehdyn hoitosuunnitelman mukaan. Poistomenetelmä riippuu mm. hampaan asennosta ja siitä, peittääkö ien hammasta vai ei. Mikäli hoitosuunnitelmaa ei hoidosta ole, voi olla, että poistamisen lisäksi on myös muita hoitovaihtoehtoja.

Poiston jälkeen hammas on useimmissa tapauksissa mahdollista ja suositeltavaa korvata implantilla tai muulla proteettisella ratkaisulla.

Miten hampaan poistaminen tapahtuu?

Jos poistettava hammas on näkyvissä ikenen läpi, se voidaan usein poistaa avaamatta ientä nopeasti ja helpostikin.

Jos hampaassa on useita juuria, voidaan hammas pilkkoa poralla niin että juuret saadaan poistettua yksitellen. Jos hammas on suurimmaksi osaksi vielä ikenen alla tai syvällä luussa, limakalvoa avataan sen verran, että hammas saadaan näkyviin ja tarvittaessa sen vierestä porataan hieman luuta, jotta se saadaan poistettua.

Hampaan poisto ja luun poraaminen on täysin kivutonta puuduttamisen jälkeen. Jos limakalvoa avataan, haava suljetaan ompeleilla, jotka sulavat pois itsestään kahden viikon kuluessa.

Mitä puuttuvan hampaan tilalle?

Poistettu hammas voidaan korvata eri menetelmin kuten keinojuurihoidolla tai siltarakenteilla. Hampaan korvaaminen tulee kyseeseen erityisesti, jos se on poistettu näkyvältä paikalta, tai jos sen merkitys purennassa on tärkeä.

Keinojuurihoidossa luuhun istutetaan keinojuuri eli hammasimplantti, jonka varaan hammas voidaan rakentaa. Poistettuja hampaita korvataan myös siltarakenteilla, jotka kiinnitetään implantin tai viereisten hampaiden avulla.

Milloin kannattaa varata aika hampaan poistoon?

Hampaan poisto on ajankohtainen, kun hammas on vaurioitunut niin pahasti, ettei sitä voida enää säilyttää. Jos et ole varma tarvitseeko hammastasi poistaa, varaa aika hammastarkastukseen niin hammaslääkäri tutkii tilanteen ja tekee hoitosuunnitelman. Hammassäryn takia kannattaa hakeutua hoitoon mahdollisimman pikaisesti, tällöin kannattaa varata aika palveluun hammassärky- tai tapaturma.

Mitä on huomioitava aikaa varatessa?

Kun kyseessä on vaativa hampaan poisto tai usean hampaan poisto, varaa pidempi aika hammaslääkärin ohjeistuksen mukaisesti.

 

Etkö löytänyt etsimääsi asiantuntijaa? Soita asiakaspalveluumme 010 400 3400