Onnistunut oikomishoito aikuisena – twerkkaaja Iida Suuniityn kokemuksia Invisalign-hoidosta

Iida Suuniitty on ollut lapsesta asti epävarma hampaistaan. Pettymys olikin suuri, kun nuorena tehty oikomishoito petti ja etuhampaat palautuivat vinksalleen.

Twerk-tanssin ammattilainen Iida Suuniitty ei voi lopettaa hymyilemistä. Hänen lokakuussa alkanut ja maaliskuussa päättynyt hampaiden oikomishoito Invisalign-menetelmällä on vihdoin valmis ja hammasrivistö kauniin tasainen.

”Peilaan ja kuvaan hymyäni kotona, kaupungilla ja välillä jopa auton ratissa. Ajamisen aikana peilailun voisin turvallisuussyistä kyllä lopettaa, vaikka liikennevaloissa paikoillaan se on onneksi vaaratonta”, Pirkkalassa asuva, Tampereen seudulla twerkkausta opettava ja tapahtumissa twerk-tanssijana toimiva Suuniitty nauraa.

Suu kiinni kuvissa kouluaikoina

Tasainen hammasrivi on 28-vuotiaalle Suuniitylle iso asia, sillä hän on ollut lapsesta asti epävarma hampaistaan. Kun maitohampaat korvautuivat rautahampailla, kaikki hampaat eivät mahtuneet kauniisti suuhun. Suuniityn toinen kulmahammas jäi muita korkeammalle, ja kun se hieman myöhemmin laskeutui paikoilleen, työntyivät etuhampaat ristiin.

”Vinot etuhampaat heikensivät itsetuntoani valtavasti. Minusta ei löydy kouluajoilta yhtäkään kuvaa, jossa hymyilisin suu auki. Minua ei kiusattu, mutta koin suurta epävarmuutta hampaistani ja hymyilin aina suu kiinni”, Suuniitty kertoo.

Iida Suuniityn lähtötilanne ennen Invisalign-oikomishoitoa.

Vaivaa pidettiin esteettisenä, joten sitä ei hoidettu julkisessa terveydenhuollossa. Kun Suuniitty oli 17-vuotias, hän hakeutui yksityiselle puolelle oikomishoitoon. Pettymys olikin valtava, kun jo muutaman vuoden jälkeen suun muokkautuessa ja viisaudenhampaiden puhjettua etuhampaat alkoivat jälleen mennä ristiin. Purentaa paikoillaan pitänyt lanka myös irtosi, ja kun Suuniitty täytti 25 vuotta, etuhampaat olivat jo pahasti ristissä.

Seitsemän viikon oikominen

Kesällä 2021 Suuniitty kuuli muutamalta kaveriltaan Invisalign-hoidosta, jolla voidaan saada hammasrivi suoraksi jopa muutamassa kuukaudessa. Hoitomuotona ovat yksilöllisesti valmistetut ja läpinäkyvät muovikalvot, jotka työntävät hampaita halutuille paikoille. Suuniitty meni ilmaiseen konsultointiin Oral Hammaslääkäreiden Tampereen Koskikeskuksen toimipisteeseen.

”Kun näin havainnekuvista, millainen lopputulos juuri minun hampaisiini voitaisiin saada vain parissa kuukaudessa, innostuin aivan valtavasti. Päätin siltä istumalta ryhtyä prosessiin”, Suuniitty kertoo.

Suuniitylle tehtiin seitsemät erikokoiset muovikalvot, joita hän piti suussaan aina viikon kerrallaan. Kalvoja vaihdetaan asiakkaan oikomistarpeen mukaan viikon–kahden välein, ja niitä pidetään suussa ympäri vuorokauden ruokailuhetkiä lukuun ottamatta. Jo seitsemän viikon kuluttua Suuniityn oikomishoito oli ohi. Lisäksi muutamaa edessä olevaa hammasta korjattiin pienillä muovipaikoilla, jotta kuluneet hampaat saatiin siistimmiksi.

Lopputulos oikomishoidon jälkeen.

Oikomiskalvojen jälkeen Suuniitty sai ylläpitokalvot, joita hän piti suussaan kolmisen kuukautta. Tällä hetkellä hän pitää ylläpitokalvoja päivisin vain hetkittäin. Ne ovat nyt yökäytössä, jotta haluttu oikomistulos pysyy – ja yökäyttöön ne jäävätkin. Kolmet ylläpitokalvot ovat käytössä seuraavat viisi vuotta, minkä jälkeen ne uusitaan.

”Invisalign-oikomishoito oli todella vaivaton ja huomaamaton, kiitos läpinäkyvien kalvojen. Ihan alussa ne toivat suuhun pientä paineen tunnetta, mutta totuin siihen nopeasti. Jopa ajattelin, että hyvä kun tuntuu, niin suussa varmasti tapahtuu! Nyt, kun niitä ei tarvitse enää pitää jatkuvasti, oikein kaipaan kalvoja suuhuni – ehdin tottua niihin niin hyvin”, hän nauraa.

Iloa ja itsevarmuutta elämään

Oikomishoidon hinta riippuu täysin siitä, miten vaativa operaatio on kyseessä. Pienimpien oikomishoitojen hinnat, joihin myös Suuniityn oionta lukeutuu, alkavat kahdesta tuhannesta eurosta. Suuniityn Invisalign-hoidossa kalvoja tarvittiin seitsemät, mutta niitä voidaan tehdä oikomisen vaativuuden mukaan suuhun jopa useita kymmeniä. Ja mitä enemmän kalvoja tarvitaan, sitä korkeammaksi hinta muodostuu. Hoidon kokonaishinta kerrotaan konsultointikäynnillä.

”Oli tärkeää kuulla hoidon hinta heti aluksi. Iso juttu oli myös se, että Oralilla hoidon saa maksaa muutamassa erässä”, Suuniitty kiittelee.

Suuniityn oikomishoito on merkinnyt esiintymisen ammattilaiselle paljon.

”Tiedän kokemuksesta, millaista epävarmuutta omat hampaat voivat aiheuttaa. Hampaat ovat todella näkyvä osa ihmistä, ja niiden peitteleminen vie hurjasti iloa elämästä. Vaikka itsetuntoni onkin paljon vahvempi kuin nuorempana, olen saanut tasaisesta hammasrivistä valtavasti itsevarmuutta ja iloa elämääni. Prosessi oli ehdottomasti joka euron arvoinen, ja on ihanaa, että voin hymyillä nyt vapautuneesti suu auki niin kuvissa kuin livekohtaamisissakin”, hän iloitsee.

Oikomishoito onnistuu hyvin aikuisenakin

Oral Hammaslääkäreiden hammaslääkärin Minna Vaahteran asiakkaiksi hakeutuu usein henkilöitä, joiden aiemmin tehty oikomishoito ei ole pitänyt.

”Hampaat liikkuvat läpi elämän. Niiden liikettä ohjaavat muun muassa kieli, syöminen ja perimä. Jos retentio eli hampaiden oiotun asennon ylläpito pettää, hampaat lähtevät vaeltamaan”, Vahtera kertoo.

Vaahteran Invisalign-oikomisasiakkaina on ollut 14–70-vuotiaita henkilöitä, joista suurin osa naisia. Hoitoon hakeudutaan yleensä esteettisistä syistä. Oikomishoito toimii monenlaisissa tilanteissa, kuten jos hammasrivistössä on esimerkiksi ahtautta, rakoja tai asentovirheitä. Hoito kestää muutamasta kuukaudesta useampaan vuoteen – täysin lähtötilanteesta riippuen.

Vaahtera iloitsee muutoksesta, joka näkyy terveen, toimivan ja kauniin hammasrivin saaneilla asiakkaillaan.

”Yleensä asiakkaan itsevarmuus lisääntyy ja olemus muuttuu oikomishoidon aikana, sillä monet ovat saattaneet hävetä hampaitaan läpi elämän. Otan asiakkaasta aina alku- ja loppukuvan. Hoidon lopussa otetussa kuvassa ryhti on suora ja hymy sekä itsevarmuus loistavat. On hienoa päästä tuottamaan asiakkaille näin suurta iloa elämään”, Vaahtera iloitsee.

Katso kaikki aihealueen: Hampaiden oikominen -artikkelit

Artikkeliin liittyvät palvelut